Aika on ainoa millä on loppujen lopuksi merkitystä

Pöllöraadin arviot viime vuoden poliittisesta menosta jäi lukematta, kun silmiin osui jo kohuksi asti noussut Petteri Orpon juttu kommentoinnin osalta Kaikkosen perhevapaista ja sen jälkipuinti Petterin omasta toimesta vanhemmuudestaan. Jutussa Orpo toteaa, että oppii ihminen vanhemmallakin iällä, kun oli lapsiltaan kysellyt omasta läsnäolostaan.

Pohdin siis omaa vanhemmuuttani ja läsnäoloani. Itse olen ollut tavallaan lasten omaishoitajana siitä onnellisessa asemassa, että olen todella saanut olla omien lasten kanssa käytännössä koko heidän pikkulapsi ajan. Ensin äitiyslomalla, sitten vanhempainvapaalla ja siitä taas suoraan jo uudelleen äitiyslomalle. Vanhempainvapaalta keskimmäisestä päästyäni olin hetken töissä ja taas äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla. Sen jälkeen siirryinkin jo omaishoitajaksi.

Omaishoitajan arki on raskasta, mutta se takasi minulle oikeuden olla omien lasten kanssa kotona jakamassa arjen ja tukemassa heitä kasvun ja kehityksen tiellä. En tiedä itse mitään sen arvokkaampaa, kuin aika minkä olen saanut lapsilleni antaan. Aina se ei varmasti ole ollut laadukasta tai edes riittävää millään suhteella, mutta minä olen ollut paikalla näkemässä ja tukemassa niin ilojen, surujen kuin kehityksen mutkienkin keskellä.

Olen koko vanhemmuuteni ajan saanut osakseni paljon arvostelua vanhemmuudestani ja saan edelleen. Varsinkin siitä mitä olen tehnyt väärin. Lapseni kuitenkin kiittävät monessa kohtaa siitä mitä olen heille pystynyt antamaan. He eivät katso arvostellen, toteavat vaan, että kukaen ei ole täydellinen. Heille kasvatuksen tavat tai "puutteet" eivät ole ollut se juttu, vaan se yhteinen aika. Äiti oli paikalla ja läsnä.

Nyt pojat ovat jo isoja ja sen näkee miten me olemme kasvaneet tuon ajan kautta perheenä yhteen. Tästä ehkä parhaana todistuksena on nyt kuva tältä 2022 joululta. Surun ja murheen keskelläkin me perheenä tuemme toisiamme ja saamme toisemme nauramaan, sekä tuntemaan edes hetkellisesti hyvää oloa. Jouluna sain kaksi vuorokautta nauttia lasteni läsnäolosta, vaikka 2/3 ei asu enää minun kanssani. Ja minä oli jälleen heidän kanssaan koko sen ajan.

Mikään ei edelleenkään ole niin tärkeää, kuin lasteni kanssa jaettu yhteinen aika.