Kuinka köyhää nöyryytetään?
- Satu Heinonen
- 7. kesäk. 2019
- 3 min käytetty lukemiseen
Luin tässä tänään Helsingin Sanomista aika hyvin kirjoitettua juttua köyhyydestä.
Tämä juttu kirvotti ajatuksiani jo menneeseen aikaa lasten kanssa ja sai itseäni pohtimaan miltä se tuntuu olla köyhä?
Pystyin samaistumaan jutussa moniin ajatuksiin, ei tulevaisuuden näkymiä, nöyryyttämisen tunnetta, ei ihmisarvoa. Monessa tilanteessa pohtimista: Selviänkö vielä seuraavaan päivään? Jos kerään kaikki pullot, niin saan pussin makaroonia ja paketin lenkkimakkaraa... Josko huomenna jo tulisi rahat tilille? Monesti ei tullut ja sitten koitettiin löytää rahaa kaurahiutaleisiin, että saa edes puuroa syödäkseen pariksi päivää. Lapsien ruokiin rahat kerjättiin isovanhemmilta tai mentiin diakoniasta pyytämään hattu kourassa ruokaseteleitä, kun toimeentulotukesta puuttuikin taas yksi paperi ja rahojen saanti venyi. Vuokria soviteltiin jatkuvasti, koska toimeentulotuen paperit kestää taas kerran. Ja taas kerran maksettiin vuokriin käsittelykuluja ja myöhästymismaksuja, eikä edes omasta syystä, mutta pakkohan se oli.
Tämä köyhien nöyryyttäminen jatkuu edelleen, se on oikeastaan mennyt vain pahempaan suuntaan. Nyt ensin paperit laitetaan vaan Kelaan, joka tekee päätöksen 10 päivän aikana... Jos papereista puuttuu jotain päätös venyy noin viikolla. Jos päätös on kielteinen, voit sen jälkeen vasta saada ajan sosiaalityöntekijälle. Sinne jonotetaan viikosta kahteen, riippuen ruuhkista. Tässä vaiheessa rahan saanti on venynyt jo kuukauden. Millä tämä ihminen on sen kuukauden ajan elättänyt itsensä ja perheensä? Epäilen kuitenkin, että ihan huvikseen kukaan ei tähän nöyryytysrumbaan lähde.
Tänä päivänä tässä vaiheessa sinun tilien menoja ja tuloja on tutkinut jo ainakin kaksi ihmistä. Jollet sitten (tai todennäköisimmin olet) joutunut jo kävelemään diakoniatyöntekijän puheille kerjäämään ruokaa perheelle, koska rahat ovat loppuneet ja niin ovat vaipatkin. Joten siis ainakin kolme ihmistä ovat kytänneet pankkitilisi menot, tulot ja saldon. Seuraavassa kuussa ne ovat taas toiset ihmiset ja sitä seuraavassa kolmannet. Kun edellisen kuun rahat ovat viimein tilillä, saat ennen sitä jo laittaa seuraavan kuun papereita sisälle.
No ei ne rahat aina kestä kuukautta tulla, mutta tämä on se pahin skenaario mitä voi ja mitä on tapahtunut. Tästä paperirumbasta ja laskuista selvittyäsi perheellesi jää rahaa ruokaan 5:lle hengelle n. 400-500 euroa kuussa. Kuulostaa isolle rahalle? Siitä ostetaan tottakai myös vaipat. Jos tuo raha vaippojen jälkeen jaetaan 5:llä se on noin 70 euroa per henkilö. Noh, kyllä sillä ruoassa juuri ja juuri pärjää, jos saa käydä äidillä syömässä parina päivänä ja kun tekee vauvalle ruoat itse.
Mikä sitten niihin laskuihin tulee... Asumistuen jälkeinen vuokra ja sähkö, prepaid liittymän lataus (tavallista liittymää ei uskalla ottaa, kun jos joskus ei olekkaan varaa laskunmaksuun, niin on edes numero mihin voi vastata) ja internet. Mihinkään ylimääräiseen, kuten lehtiin ei ole varaa, mummu tilaa vanhemmille lapsille Aku Ankkaa, et saavat edes jotain luettavaa. Sanomalehdistä hyödynnetään kaikki ilmaispätkät ja omiin lääkkeisiin ymv. kerjätään toimeentulotuesta maksusitoumukset.
Kerjätään, siltä se todella tuntui, minä kerjään rahaa perheeni elättämiseen. Kavereiden kanssa ei paljo liikuttu, ei ollut varaa lähteä ulos syömään tai elokuviin. Jos toinen aikuisista sai pätkätyön, olin valmis käymään sen jumalattoman paperirumban läpi, sen muutaman kuukauden helpotuksen vuoksi. Oli hetki aikaa hengittää ja kerrankin vara ostaa ainakin lapsille uudet kengät tai muita vaatteita. Ihmisarvoa ei ollut ja elämä tuntui raskaalta, jokainen penni ja sentti laskettiin ruokaan ja hygieniatarpeisiin. Vaikka mielessä painoi arvottomuus ja nöyryytys, halu näyttää, että pärjätään oli kova ja kun taaskaan ei pärjätty oli pakko niellä oma ylpeytensä ja kävellä hattu kourassa hakemaan rahaa ruokaan. Ei ollut varaa suunnitella omaa tulevaisuuttaan, ei varaa miettiä muuta kuin millä selviää päivästä seuraavaan.
Tänä päivänä minun asiani ovat jo paremmin, mutta niin ne voisivat olla muillakin. Mitä tapahtuisi tälle yhteiskunnalle, jos päätettäisiin lopettaa ihmisten nöyryyttäminen? Annettaisiin heille mahdollisuus tulevaisuuden suunnitteluun ja palautettaisiin heidän ihmisarvonsa. Mun silmissä hyvinvointiyhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta niin kauan kun yhdenkin ihmisen ihmisarvoa tallotaan byrokratian ja politiikan keinoin.