top of page

Milloin lapsi saa olla lapsi?

  • Writer: Satu Heinonen
    Satu Heinonen
  • 27. syysk. 2018
  • 3 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 10. lokak. 2020

Ystäväni kanssa tässä yksi päivä jutellessani tuli keskustelua viriteltyä lasten harrastuksista ja harrastuneisuudesta. Aika usein vanhemmat saavat palautetta, kuinka lapsella on joko liikaa harrastuksia tai liaan vähän. Jos lapsella ei ole seuratoimintaan liittyvää viikottaista menoa tulee palautetta, että kyllä pitäisi olla. Jos niitä menoja taas on useammin kuin 2-3 kertaa viikossa, niin kysellään koska lapsella on sitä ns. vapaa-aikaa. 

Toisaalta keskusteltiin myös siitä mikä on hyvä suhde liikunnan ja taide-aineiden harrastuneisuuden suhteen. 

HARRASTUS EI OLE HARRASTUS, JOLLEI SE KUULU SEURATOIMINNAN TAI OLE LIIKUNNALLINEN?

Harrastuksia tässä maailmassa riittää, mutta mikä lasketaan harrastamiseksi?

Vanhimmainen poikani soittaa kitaraa kotona välillä tunteja päivässä, mutta lähinnä vain omaksi huvikseen. Vaikka kerroin kitaran soitosta, sain palautetta terveydenhuollosta, että hän tarvitsisi harrastuksen. Mutta hänellähän oli sellainen, se ei vaan ollut liikunnallinen, joten sitä ei laskettu harrastukseksi. Loppujen lopuksi poika on myös hyvin liikunnallinen ja tuohonkin aikaan hölkkäsi matkat koululle ja kotio sekä kävi lenkeillä ja osallistuipa poika koulun maastojuoksukilpailuunkin. Se ei vaan ollut seurassa tapahtuvaa harrastamista, eikä näin ollen riittävästi. Nyt poika on kohta 18v. käy punttisalilla 3-4 krt/viikko, käy juoksemassa n. 3krt/viikko, opiskelee lukiossa ja soittaa edelleen sitä kitaraa. Vieläkään hän ei ole seuratoiminnassa mukana, mutta hänhän on jo aikuinen, niin ei palautettakaan tule seuratoiminnan puutteesta.

MISTÄ TÄSSÄ ON TODELLISUUDESSA SITTEN KYSE?

Käytännössä katsottuna suurimmaksi osaksi asiat menee näin. Jos lapselle kertyy hieman painoa, ollaan huolissaan lapsen liikunnallisesta harrastamisesta. Näin oli myös minun esikoisen kohdalla, samoilla linjoilla mennään nyt kuopuksen kanssa, mutta keskimmäinenpä suolistovikansa vuoksi on aina ollut laiha, eikä kukaan ole välittänyt hänen harrastuksistaan ammattilaisten toimesta. Eli jos lapsi on hoikka, ei sillä ole mitään merkitystä ja lapsi saa elää rauhassa omaa lapsuuttaan.

Vanhimmaisen poikani paino katosi iän myötä pituuteen ja näin hiljoksiin näyttää käyvän kuopuksellenikin. Mutta ennen sitä saan kuunnella olevani huono vanhempi, koska lapsellani ei ole liikunnallista harrastusta. Hän vain leikkii kavereiden kanssa, pyöräilee päivässä kilometritolkulla kavereille ja kotio, käy erityisnuorten sporttikerhossa ja keilaamassa. Kaiken kukkuraksi, kun kouluterveydenhoitaja on nyt painosta huomautellut saan tehdä kovan työn sen eteen, että saan lapseni syömään jotain myös koulun jälkeen.

Muistetaan tässä kohtaa, ettei se keskimmäisenikään ihan vaan kotona makoile. Kulkee kavereiden kanss päivissä kilometritolkulla kävellen tai pyörällä. Päivittäin kulkee kouluun ja/tai kotio kävellen jne. Mutta ei, hänellä ei ole harrastusta varsinaisesti, vaan käy tukihenkilönsä kanssa harrastamassa kerran viikossa vaihtelevasti aina jotain. Eilen he olivat kiipeilemässä kiipeilykeskus Hänkissä.

MIKÄ ON SITTEN LIIKAA JA KOSKA LAPSI SAA OLLA LAPSI? JA MITÄ LAPSI SAA TAI SEN PITÄÄ HARRASTAA? MISSÄ MENEE SOPIVA TASAPAINO TAIDE-AINEIDEN JA LIIKUNNAN VÄLILLÄ?

Itse pohtinut asiaa näin, jos lapsi tykkää harrastuksestaan, oli se liikunnallista tai ei, on se aina lapselle hyväksi niin psyykkisesti, kuin fyysisestikkin. Harrastuksissa tapaa kavereita tai parhaimmillaan ne kaverit muusta arjesta ja vapaa-ajasta harrastaa samaa harrastusta. Saadaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja koetaan paljon positiivisia tunteita. Harrastamisenhan kuuluu olla kivaa, mutta myös tavoitteellista ja jos lapsi sitä haluaa ja tuntee sen omakseen, miksi kieltää? (Tottakai aina on monia muitakin huomioitavia asioita, kuten koulu ja raha... Mutta mietitään nyt noin yleisesti, jos koulumenestys ei tuosta kärsi ja vanhemmat pystyvät harrastuksen kustantamaan.) Silloin lapsi saa tehdä mitä itse haluaakin tehdä, hän viihtyy ja toisaalta saa hieman vastapainoa raskaille koulupäiville, oppii sosiaalisia taitoja ja myös montaa muuta asiaa hieman huomaamattaan. Ja ennenkaikkea saa kuitenkin olla se lapsi ja kokee vapaa-aikansa merkitykselliseksi, koska se on hänelle itselleen tärkeää päästä paikanpäälle.

No missä se sopiva tasapaino sitten niissä taide-aineissa ja liikunnassa menee? Tässä kohtaa kirjotusta nousi mieleen kysymys: Eikö se lapsi saa mistään päättää itse? Tarvitseeko kaikki analysoida aina sen kautta, että jos tekee tätä, niin tasapainoksi lapsen tarvitsee kyllä harrastaa sitten tätä ja totakin. Eikö olisi tärkeintä, että se lapsi harrastaa jotain, eikä kyhnötä sohvan nurkassa pelaamassa pleikkaria? Asia kuitenkin menee niinpäin, että kun psyyke voi hyvin, niin koko kroppa voi paremmin ja kannustaa lasta myös liikkumaan. Jos lapsi harrastaa, olisin tyytyväinen ja jos harrastuksia on molemmin puolin se on vaan plussaa, koska ne tukee toisiaan ja lapsen hyvinvointia. 

LOPUKSI

Huomioita haluisin loppujen lopuksi herättää myös näihin asioihin: 

  • Kaikki lähtee kuitenkin psyykkisestä hyvinvoinnista, myös se painon hallinta lapsillakin.

  • Lapsi on terve kun se leikkii ja useimmat leikit vaatii hurjan paljon liikuntaa.

  • Jos lapsella on ylipainoa, ei se tarkoita sitä, että hän ei liikkuisi. Toisaalta jos lapsi on laiha, ei se aina kuvaa liikunnallisuutta.

  • Yksi harrastus on riittävästi (oli se mitä vain) ja jos koulu kärsii ja lapsi ei ehdi harrastamisen takia tekeen läksyjä ja saamaan riittävää lepoa, se on liikaa.

  • Harrastus on harrastus ja edistää lapsen/nuoren hyvinvointia, oli se liikunnallinen tai ei... Tai harrastettiin sitä kotona vapaa-ajalla tai seurassa.

Ja sitten vielä yksi asia, ylipainoisilla ei aina ole psyykkeen kanssa ongelmia, joskus syy voi olla jotain muutakin!

©2017 by Satu Heinonen. Proudly created with Wix.com

bottom of page