Vuodesta 2007 alkaen olen alkanut opettelemaan erilaisin keinoin omaa itseäni ja sitä millainen minä olen. Tässä kohtaa on pakko varoittaa, että kaikkea tästä tekstistä ei ole helppoa lukea. Nyt kuitenkin tuntui oikealta ajalta sanoa tämä kaikki ääneen.
2005 alkuvuodesta mä olen istunut Hämeenlinnassa Katumajärven rannan laiturilla pohtimassa miksi minä olen tässä elämässä ja onko minulla arvoa ihmisienä kenellekkään? Olen istunut siellä ajatuksin päättää oma elämäni siihen hetkeen. Kukaan ei osannut ajatella minun rypevän syvissä vesissä ajatuksissani, olin osannut oman pahan oloni peittää jo vuosia. Kylmässä vedessä tapeeksi painoa niskassa ei kestäisi kauaa, eikä muut kärsisi minun pois menostani, eihän kukaan välittänyt. Sitten ajattelin, että kuka lapsista huolehtisi, olisivathan he turvassa ja voisivat hyvin? Pohdin lasteni tulevaisuutta, miltä heistä tuntuisi. Päätin vielä kammeta ylös ja yrittää, hakea apua, en voinut luovuttaa, en nyt enää kahden pienen lapsen äitinä. Hain apua, sain sitä ja sain itseni kammettua elävien kirjoihin myös henkisesti.
Siitä hetkestä alkoi opiskelu ja syventyminen omaan itseeni... Kuka minä olen? Mitä minä tunnen ja miksi? En uskaltanut päättää omaa elämääni, olenko siis heikko vai vahva? Miksi en uskaltanu, vai halunnutkaan? Mikä minun tarkoitukseni tässä elämässä on?
Sain vahvuutta nousta uudelleen ylös aamuisin hymy huulilla, tällä kertaa aito sellainen. Löysin oman tieni omalla polullani yksin lasten kanssa.
Siitä asti olen valkannut ihmiset hyvin tarkkaan joiden kanssa elämässäni vietän aikaa ja kenen kanssa elämääni jaan. En halua jakaa kaikkea kaikkien kanssa, vaikka haluankin olla ihmisten keskellä ja mukana sosiaalisissa ympäristöissä. Minä saan virtaa ihmisistä, mutta tarvitsen myös aikaa yksin syventyen omiin ajatuksiin. Minulle ei tarvitse kertoa, jos olen tehnyt jotain väärin... Todennäköisesti olen itseäni soimannut asiasta jo ennen kuin sinä edes huomaat asiaa ja sen sinullekkin jo kertonut.
Minä imen ihmisistä tietoa ja tunteita. Tunnistan ihmisestä kaukaa jos hän ei voi hyvin. Joudun nostamaan tunnemuurin ympärilleni työpäivisin ja erilaisissa julkisissa tilanteissa. Se on raskasta ja väsyttävää. Siksi yritän välttää negatiivisia ihmisiä kaveri ja ystäväpiirissäni. En myöskään viihdy ihmisten kanssa, jotka ovat teennäisiä ja koittavat esittää jotain mitä eivät ole. En hyväksy alistavia ajatuksia toisia ihmisiä kohtaan. Me olemme kaikki saman arvoisia ja oikeutettuja omaan hyvinvointiimme. Siedän paljon, näen enemmän, huomautan vähemmän.
Opiskeluissa pidän verkko-oppimisesta, se rajoittaa sosiaalisia kontakteja ja tunne ryöppyjä. Pidän auttamisesta, joskus jopa omia voimavaroja uhmaten. Olen tunnollinen ja ahkera, siitähän meidän suoritusyhteiskuntamme pitää.
Tunnen itseni kuitenkin monesti ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, erilaiseksi. Olen huomannut ajattelevani yhteiskunnassa erilailla kuin moni muu. Käsittelen asioita analysoiden, mutta erilailla kuin moni muu. Valitsen taisteluni erilaisten metodien ja perusteluiden sävyttämänä, enkä ymmärrä ihmisten ajatusmaailmoja monesti samalla tavalla kuin moni muu. Erityisherkkänä koen asioita ja tunteita voimakkaammin, itken herkemmin, mutta myös positiiviset tunteet ovat voimakkaampia ja herkempiä kuin monella muulla. Lähden asioihin mukaan innolla, toisinaan ne jäävät, koska tulee jotain muuta tai aika ei riitäkkään siihen juuri nyt.
2023 ja minä edelleen jatkan opintomatkaani omaan itseeni. En tiedä tulenko matkassani koskaan määränpäähän, mutta tiedän sen olevan jotain mistä nautin. Tunnen iloa siitä, että löydän päivittäin uusia asioita itsestäni ja voin kehittää niitä haluamaani suuntaan. Joskus tunnen huvittuneisuutta, kun joku ihminen sanoo minun olevan pelottava. Kumpa he näkisivät sisälleni, koska niissä tilanteissa olen usein juuri se kaikista heikoimmassa tilassa oleva kaikesta epävarma itseni. Ajan itseäni niihin tilanteisiin tarkotuksella, jotta voisin taas oppia jotain uutta. Menen sinne missä aita on korkealla, nostan sitä vielä hetken ylöspäin ja päätän ylittää sen vaikka korkeat paikat pelottaa. Vaadin muilta paljon, itseltäni enemmän. Koska vain epämukavuusalueella oleminen ajaa meitä eteenpäin.
Palataan vielä vuoteen 2007. Silloin nostin unelmieni joukkoon joku päivä lukea maisterin tutkinnon itselleni. Nyt 2023 minulla on vuosi jäljellä kandidaatin tutkintoon ja tähtäin maisterin tutkinnon aloittamisessa vuoteen 2026 mennessä. Elämä kantaa, kun sille antaa mahdollisuuden. Erityisherkkyys ei ole heikkous, vaan voimavara ja vahvuus, kun se valjastetaan oikein!
