Onko väsymys kiellettyä nykypäivän yhteiskunnassa

Juttuani kirvoittaa tänään eräs keskustelu Facebook kanavalla, mikä sai minut pohtimaan, että onko vanhempien väsymys kiellettyä nykypäivän yhteiskunnassa. Kaverini oli bongannut linkin lehdessä, missä nykypäivän semijulkkis kertoo vauva-arjen väsymyksestä ja siitä kuinka koti tuntuu vankilalta.

Itse omassa arjessani kolmen lapsen yksinhuoltajana ja kahden omaishoitajana koen useastikkin olevani arkeni ja perheen ympärillä pyörivän pyrokratian rattaissa melko yksinäinen, mutta myöskin väsynyt. Koen myös, että yhteiskunta ei anna minulle oikeutta väsymykseen tai ainakaan sen myöntämiseen ääneen, vaan heti ollaan miettimässä pitäisikö minulta viedä lapset tai ainakin kutsua lastensuojelu perheeni ja minun tuekseni.

Ei väsymys ole mikään häpeä!

Ei väsymys ole mikään häpeä tai tabu, vaan tunne. Se on hetkellinen tai pysyvämpi tunne ihmisen sen hetken elämäntilanteessa. Se voi olla fyysistä huonosti nukutun yön seurauksena tai henkistä johtuen kuormittuneesta elämäntilanteesta. Joskus väsynyt ihminen tarvitsee pidempiaikaista apua esim. lastensa kanssa, jotta tuosta selviää yli. Toisaalta aina ei kuitenkaan ole tarvetta esim. lastensuojelulle tai perhetyölle, vaan hyvin yksinkertaistakin yksinkertaisemmalle avulle, jota meistä jokainen voi toiselle antaa ja saada itselleen siitä hyvän mielen.

Ajatellaanpa taas vaikka oman perheeni tilannetta. Minä olen kolmen lapsen yksin huoltaja, joista kaksi tarvitsee erityisen paljon tukea. Vanhimmainen poikani opiskelee Eurajoella kaukana kotoa, eikä hänen tehtävänsä toki nuorena ole kannatella minun vanhemmuuttani, vaan elää omaa nuoruuttaan ja elämäänsä. Toisaalta välillä neuvoa etsien minultaa "tyttö ongelmiin" tai arjen asioihin, kun nyt just "ei kaikki mennykkään kuin Strömsöössä".

Kahden erityisen ihanan ja ihanan erityisen lapseni ja nuoreni kanssa elämä on kuitenkin välillä rankkaa ja kuormittavaa. Ja kyllä minä uskallan sen myöntää, että välillä olen todella väsynyt ja kotini tuntuu vankilalta mistä ei ole näkymää valoisampaan tulevaisuuteen. Minua kuormittaa keskimmäisen lapseni teini-iän lisäksi nuorimmaisen poikani esiteini-ikä ja ihan ne arjen tavalliset asiat. Minä huolehdin arkemme pyörittämisestä 24/7, mutta sen lisäksi huoli painaa myös lasteni tulevaisuudesta. Siitä miten he selviävät tässä yhteiskunnassa tasapainoisina ja tasavertaisina ihmisinä.

Arkeen lisää kuormittavuutta ne kymmenet ja taas kymmenet hakemukset ja lausunnot kelalle, terapiaan, sairaalalle ja kouluun. Niiden lisäksi päivittäisten asioiden hoitaminen ei olekkaan aina niin yksinkertaista, kauppareissu nuoren kanssa saattaa muuttua tahtojen taisteluksi siitä kuka tässä perheessä määrää... uhkailua ja uhittelua, kieltäytymistä läksyjen tekemisestä tai kouluun lähtemisestä. Tai aamun pukeminen saattaa kaatua hanskojen tai kenkien ollessa nyt vaan vääränlaiset, vaikka ne samat vaatteet on puettu jo kymmeninä tai satoina aamuina päälle aijemmin.

Joskus ajatus siitä, että... joku tulisi ja tekisi perheelleni ruoan, ettei minun joka päivä tarvitsisi; tulisi auttamaan minua siivoamisessa; katsoisi lasteni perään ja tekisi heidän kanssa läksyt, jotta minä saisin nukkua tai vaan olisi kahviseuranani ja keittäisi minulle kahvit, vaikka ihan meillä kotona... on melko suurta kiitollisuutta herättävä. Näistä mikään ei ole paljon vaadittu, mutta ovat riittävän suuria tekoja auttamaan arjessa jaksamiseksi ja tukemaan sitä kuormittavaa hetkeä elämässä. Ei elämä lasten kanssa ole rakettitiedettä, välillä se on ihanaakin ihanampaa elämää yhdessä nauraen auringonpaisteisella rannalla.... toisaalta sitten taas ei. Siitä huolimatta väsymyksestäkin täytyy uskaltaa puhua ääneen! Me emme ole supermiehiä tai -naisia, vaan ihmisiä vajavaisina itsenämme ja meillä on oikeus omiin tunteisiimme. Ja vaikka me olisimme aika-ajoin väsyneitä, niin siltikään me emme vaihtaisi päivääkään pois sen rakkaan lapsen kanssa!

Tunteiden täyttämää joulun aikaa kaikille! Muistakaa levätä ja olla armollisia itsellenne joulunajan paineiden keskellä!