Omia opintojani tehdessä törmäsin PISA2012 mittaukseen kouluviihtyvyydestä, missä todetaan näin: "Onko kyse kouluviihtyvyydestä? PISA 2012 -tutkimuksen tulosten mukaan suomalaislapset sijoittuivat kouluviihtyvyydeltään sijalle 54 kaikkiaan 65 maan tai alueen vertailussa. Kun tarkastellaan mittaustuloksia tarkemmin, Suomen keskiarvo oli 0,22 keskihajontayksikköä OECD:n keskiarvon alapuolella. Ero on tosiasiallisesti hyvin pieni. Mittauksen yksittäisistä väitteistä kuten ”tunnen kuuluvani kouluun” ja ”toiset oppilaat tuntuvat pitävän minusta” yli 80 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä. Kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti olevansa kouluunsa tyytyväisiä ja koulussa onnellisia. Samansuuntaisia tuloksia tuotti kansallinen mittaus, jossa koulussa hyvin viihtyvien osuus oli 86 prosenttia ja erittäin huonosti viihtyviä oli 3 prosenttia. Valtaosa lapsista viihtyy oikein hyvin koulussa, ja toisaalta on pieni joukko, joita luonnehtii huono yksilön ja ympäristön yhteensopivuus. Kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen on edellytys osallisuuden kokemiselle. Opettaja-oppilassuhteet ovat tämän kokemuksen rakentamisen keskiössä. Jos nämä suhteet ovat kehittyneet luottamuksellisiksi, oppilas voi kertoa opettajalle huolenaiheensa. Myös muut koulun aikuiset, kuten rehtori ja muut opiskeluhuoltotyötä tekevät, vaikuttavat siihen, mihin suuntaan kouluympäristö kehittyy oppilaan osallisuuden vahvistajana. Niilläkin nuorilla, joiden koulukokemukset ovat pääsääntöisesti negatiivisia, on kaikesta huolimatta myös hyviä ja toimivia suhteita ainakin osaan koulun aikuisista." (Mäkihonka, Hakkarainen ja Holopainen,2017.) Koska olen aina ollut huolissani lasteni kouluviihtyvyydestä, nosti tämä teksti kiinnostukseni ja lähdin etsimään lisää tietoa. Myöhemmin kerron myös oman esimerkin asiaan liittyen. "PISA tutkimuksissa huippuluokkaa, kouluviihtyvyyden osalta Suomi ei valitettavasti ole vertailuissa kuulunut kärkimaihin. Tutkimustulokset ovat usein olleet kuitenkin ristiriitaisia tutkimustavasta riippuen. Suomalaiset oppilaat jakaantuivat kouluviihtyvyydessä viiteen tasoryhmään. Heikoimmin viihtyvien ryhmää kuvasi muita alhaisempi viihtyminen kaikilla viihtyvyysulottuvuuksilla ja voimakas koulukielteisyys. Hyvin ja heikosti koulussa viihtyvät oppilaat poikkesivat eniten opettajasuhteen ja sosiaalisen aseman kokemisessa. Parhaiten koulussa viihtyvää oppilasryhmää ei kuitenkaan arvostettu luokassa sosiaalisesti korkealle, mikä näyttää olevan suomalaiselle koulukulttuurille usein ominaista. Myönteiset koulukokemukset ovat yhteydessä paremmaksi koettuun terveyteen ja hyvinvointiin sekä suojaavat terveyttä vaarantavalta käyttäytymiseltä, kuten päihteiden käytöltä. Negatiiviset koulukokemukset ovat taas puolestaan yhteydessä huonommaksi koettuun terveyteen ja häiriökäyttäytymiseen sekä heikompaan koulumenestykseen ja koulupudokkuuteen. Usein kouluhyvinvoinnin käsitteen määrittelyssä painopiste on fyysisen hyvinvoinnin kokemuksissa. Kokonaisvaltaisemmin ilmiötä tarkastelevat, ovat tutkineet sosioemotionaalista kouluhyvinvointia ja miten sitä voidaan edistää. He viittaavat NICE:n (The Institute for Clinical Excellance) määritelmään, jonka mukaan sosioemotionaalinen hyvinvointi voidaan jakaa emotionaaliseen hyvinvointiin (onnellisuus, luottamus ja masentumattomuus), psykologiseen hyvinvointiin (tunne autonomiasta ja siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä, ongelmanratkaisutaidot, sinnikkyys, tarkkaavaisuus ja osallisuuden kokemus) sekä sosiaaliseen hyvinvointiin (kyky solmia ja pitää yllä hyviä ihmissuhteita ja välttää epäsosiaalista käytöstä, rikollisuutta, väkivaltaa ja kiusaamista). Teoreettisen pohdinnan lopputuloksena todetaan, että hyvinvointi on subjektiivinen kokemus. Hyvinvointi ei näin ollen ole objektiivinen eikä mitattava kokemus. Lisäksi hyvinvointi riippuu asiayhteydestä." (Seija Manninen, JUY 2018. Kouluviihtyvyys ja siihen liittyvät tekijät peruskoulussa ja toisen asteen opinnoissa) Melkoinen haaste koululle!? Näiden tietojen valossa voisi siis ajatella, että sen sijaan, että me podimme kouluviihtyvyyttä ja teemme sen suhteen kyselyjä mihin voimme vedota jatkossa... Meidän tulisi kuunnella jokaista oppilasta erikseen ja miettiä mikä vaikuttaa juuri hänen kouluviihtyvyyteensä. Esim. luokkajakoja tehdessämme ensimmäisinä vuosina, emme voi tietää millainen oppilasmateriaali koululla on. Meillä on suurimmaksi osaksi vain lista nimiä. Näin ollen emme myöskään voi tietää miten kukin oppilas yksilönä luokkaansa suhtautuu. Meidän tulee siis jatkossakin kiinnittää entistä suurempaa huomiota ryhmäyttämiseen ja koulukiusaamisen ehkäisyyn, koska todistetusti niillä on suuri vaikutus myös kouluviihtyvyyteenkin. Samoin oppilaiden oppimateriaalien ja tehtävämäärien mukauttamisella. Liian vaikeat tai helpot tehtävät vähentävät sitoutumista ja kouluviihtyvyyttä, samoin tekee liian suuri tai liian pieni vastuumäärä tehtävissä.
Nyt siihen omaan esimerkkiin. Joskus voi siis käydä näinkin... Omalla keskimmäisellä pojalla on koko peruskoulun ajan ollut vaikeuksia sitoutumisessa koulunkäyntiin ja kouluviihtyvyyden kanssa. Ihan ekasta luokasta asti tarvoimme käytävällä makailujen, koulukarkuruuden ja koulu haluttomuuden kanssa. Sitten vaihdettiin opetusmuotoa ja koulua, mikä helpotti hieman asiaan. Vieläkään tosin koulunkäynti ei ollut kivaa. Alakoulun jälkeen koitti yläkoulu ja siellä otettiin päikkäreitä kesken tuntien, kiukuteltiin kunnes opettaja lähetti kotiin ja paljon muuta. Tupakka kokeiluja, halua alkoholin perään jne. Kauhulla odotin, että ammatillinen alkaa, mitä tästä tulee? Noh, kesäloma päättyi ja oli aika siirtyä ammattikouluun. Pari ekaa viikkoa kiukuteltiin, että onko pakko lähteä. Nyt koronan aika ja kiukutellaan, koska ollaan kotona. Koulussa työllistämisopintojen kautta on niin paljon kivempaa, kun pääsee tekemään asioita käytännössä. Näin muuttui meidän kouluangstaaja himo opiskelijaksi, kun pääsi toteuttamaan itseään. Ei tarvinnut enää käytännössä istua 6h/pvä koulunpenkillä takomassa matematiikkaa ja äidinkieltä, mitkä tuntuu muutenkin tuskasen vaikealta. Toisekseen opettajalla ja luokan ohjaajalla on myös suuri vaikutus tähän omine persoonineen. Huumorintajuinen henkilökunta ja jämäkkä, mutta joustava opetus antoi lapselleni oikeuden olla sellainen, kuin hän on. Ei enää makoiluja tunnilla, nyt tehdään hommia, niin paljon, ettei äiti koronan aikana meinaa pystyä keksimään riittävän motivoivia tehtäviä kotona. Voisin siis todeta, että vaikka alku on ollut hankala. Lopussa kiitos seisoo, kun vaan jaksaa yrittää.
